ς੭ Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. 1. Piet. 4:14 ς੭
Näin olen saanut tuta.
Monesti saanut kokea miten Jumala vahvistaa ja miten Hänen rauhansa pitää kun on joutunut solvattavaksi.
Kerron yhden tapauksen: Kun muutin tänne kokkolaan ja aamulla rukoilin Jumalaa lähettämään luoksen kylillä ollessani, jonkun jolle tahtoo minun todistavan.
Tätä rukousta en sitten enään muistanutkaan. Mutta Jumala muisti.
En tuolloin vielä tohtinut ajaa täällä kaupungissa, jätin auton kallentorin pihalle, kävelin kelalle ja sieltä tullessani kallentorin pihalla luokseni tulee nuori mies, ja pyytää pikkuhiluja. Tästä kehkeytyi keskustelu ja kun se eteni siihen vaiheeseen, että olin jo lähtemässä pois, mutta sain tuta mitä on olla Herran työssä.
Alkoi yht'äkkiä kuulua korkokenkien kiivasta kopsetta, jostain ilmestyi äkäinen nainen siihen ja alkoi tenttaan "no annoitko pikkuhiluja". (mistä tiesikään miehen pyynnön, olisko olleet yhteis työssä)
No taas pääsin kertomaan kuka meitä Rakastaa.
Siinä koin koko ajan niin ihmeellistä rauhaa ja iloa sisälläni, vaikka tuo nainen solvasi ja räkytti, huitoi niin kuin olisi yrittänyt käydä käsiksi, ja siinä olisi ollut este edessä, eikä ollut lupaa käydä käsiksi.
Lähdin autolle ja kun ajelin kotiapäin, muistin aamuisen rukoukseni.
Kyllä rukouksiin vastataan.
Monesti saanut kokea miten Jumala vahvistaa ja miten Hänen rauhansa pitää kun on joutunut solvattavaksi.
Kerron yhden tapauksen: Kun muutin tänne kokkolaan ja aamulla rukoilin Jumalaa lähettämään luoksen kylillä ollessani, jonkun jolle tahtoo minun todistavan.
Tätä rukousta en sitten enään muistanutkaan. Mutta Jumala muisti.
En tuolloin vielä tohtinut ajaa täällä kaupungissa, jätin auton kallentorin pihalle, kävelin kelalle ja sieltä tullessani kallentorin pihalla luokseni tulee nuori mies, ja pyytää pikkuhiluja. Tästä kehkeytyi keskustelu ja kun se eteni siihen vaiheeseen, että olin jo lähtemässä pois, mutta sain tuta mitä on olla Herran työssä.
Alkoi yht'äkkiä kuulua korkokenkien kiivasta kopsetta, jostain ilmestyi äkäinen nainen siihen ja alkoi tenttaan "no annoitko pikkuhiluja". (mistä tiesikään miehen pyynnön, olisko olleet yhteis työssä)
No taas pääsin kertomaan kuka meitä Rakastaa.
Siinä koin koko ajan niin ihmeellistä rauhaa ja iloa sisälläni, vaikka tuo nainen solvasi ja räkytti, huitoi niin kuin olisi yrittänyt käydä käsiksi, ja siinä olisi ollut este edessä, eikä ollut lupaa käydä käsiksi.
Lähdin autolle ja kun ajelin kotiapäin, muistin aamuisen rukoukseni.
Kyllä rukouksiin vastataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti